NetBet Blogi

Jalkapallon EM-kisat 2022, Suomen joukkueen ennakkokatsaus

Naisten jalkapallon EM-kisat pyörähtävät käyntiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Englannissa. Kisat piti alun perin järjestää jo viime vuonna, mutta koronapandemian vuoksi kisoja siirrettiin vuodella eteenpäin. Suomen naisten jalkapallo maajoukkue Helmarit ovat myös mukana kisoissa ja löydät kaikki tarjonnat NetBetin jalkapallovedonlyöntisivustolta myös Suomen peleihin NetBetiltä. Helmarit ovat päässeet EM-kisoihin aikaisemmin vuosina 2005, 2009 ja 2013. Nyt löytyy kiinnostavaa katsottavaa ja jännitettävää myös kotikatsomossa äläkä unohda parhaita jalkapallovedonlyöntikertoimia.

Kisojen Helmarit

Suomen joukkueen päävalmentaja Anna Signeul ei tehnyt yllättäviä valintoja joukkueeseen. EM-kisoihin Helmarit lähtevät joukkueella, jossa on painotettu pelaajien kokemusta sekä peliesityksiä seura- ja maajoukkueissa. Joukkueesta löytyy niin kotimaisten seurojen kasvatteja kuin jo aikaisessa vaiheessa ulkomaalaisissa seuroissa uraa tehneitä. Suomen joukkueella on hyvät lähtökohdat sen suhteen, ettei kukaan joukkueen avainpelaajista ole loukkaantuneena.

Helmarit ovat valmistautuneet kisoihin kahdella kovatasoisella harjoitusottelulla Japania ja Hollantia vastaan. Maanantain ottelu Japania vastaan Turussa päättyi Helmareiden tappioon 1-5. Hollannissa peli oli tasaisempaa hallitsevaa Euroopan mestaria vastaan. Hollanti voitti lopulta Suomen 2-0. Helmarit onnistuivat välillä hallitsemaan peliä ja luomaan useita maalipaikkoja, mutta ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssä.

 

Kisojen kovin lohko

Helmareilla oli huono arpaonni ja he joutuivat EM-kisojen kovatasoisimpaan lohkoon. Suomella on edessä heti tiukkoja otteluita tiedossa. Ensimmäisenä Helmarit kohtaavat Espanjan, joka on Fifan ranking sijalla 7 ja yksi kisojen kovimmista ennakkosuosikeista. Lohkon muut maat ovat edellisen EM-turnauksen hopeamitalisti Tanska sekä kahdeksankertainen Euroopan mestari Saksa, joka on eurooppalaisen naisfutiksen menestynein maa. Suomi on lohkon altavastaaja ja ennakolta heikon joukkue rankingin sijoituksellaan 29. Saksan sijoitus on 5. ja Tanskan 15.

Helmarit ovat kuitenkin valmiina taistelemaan pisteistä ja yrittävät käyttää altavastaaja asemaansa hyväksi. Joukkueen vahvuutena voidaan pitää hyvää joukkuehenkeä ja toisensa hyvin tuntevat pelaajat. Tulevat pelit näyttävät onnistuuko Helmarit kamppailemaan itselleen pisteitä ja yllättämään vahvemmat vastustajat. Parhaiten Suomen naiset ovat pärjänneet vuoden 2005 kisoissa kun he onnistuivat etenemään välieriin.

 

Seuraa erityisesti näitä pelaajia Suomen joukkueessa

Suomen joukkueen tärkeimpinä pelaajina voidaan pitää näitä kolmea:

Eveliina Summanen on Suomen joukkueen keskikentän rohkea, fyysinen ja pelinrakentaja pelaaja. Tämä Helmareiden nuorempaa joukkoa edustava pelaaja pelaa rohkeasti myös hyökkäyssuuntaan ja voi aiheuttaa hankaluuksia vastustajalle kovalla laukauksellaan sekä hyvällä pääpelillä. Summanen pelaa maalivahti Tinja-Riikka Korpelan tavoin Tottenham Hotspurissa Englannin Naisten Superliigassa. Summanen on pelannut joukkueessa vuoden vaihteessa saakka, mutta sai jo kevätkaudella hyvin peliminuutteja ja enemmän vastuuta.

Natalia Kuikka on Helmareiden puolustuksen keskeisin hahmo. Hänen ehdottomiin vahvuuksiinsa lukeutuu pelinlukutaito, jonka avulla hän pesee monet vastustajansa mennen tullen. Hänellä on uskallusta pelata rohkeasti, mutta samalla hän pystyy rauhoittamaan Suomen peliä puolustuksessa. Näille taidoille on varmasti kysyntää, kun Helmarit kohtaavat kovia maita alkulohkossaan. Kuikkalla on hyvä tilanne seurajoukkueessaan Portland Thornsissa Yhdysvaltain NWSL:ssä, jossa hän useimmiten pelaa täysiä minuutteja.

Emma Koivisto tulee olemaan Natalia Kuikan ohella Suomen joukkueen puolustuksen tukipilareita. Tämän kaksikon etuna on se, että he tuntevat toisensa pitkään ja ovat tottuneet pelaamaan yhdessä. Koivisto on nopeana vasempana laitapuolustajana apuna myös Suomen hyökkäyspelissä. Hän pystyy vauhdikkaalla ja tarkoilla keskistyksillä mahdollistamaan nopeitakin hyökkäyksiä. Emma Koivisto pelaa tällä hetkellä Brightonissa Englannin Naisten Superliigassa ja hänen taidoistaan kertoo se, että tämä kärkipäätä lähentelevä joukkue peluuttaa Koivistoa avauksessaan. Nähtäväksi jää, mikä on Koiviston seuraava seura, kun sopimus loppuu tähän kesään Brightonin kanssa.

Kun valitset NetBet urheilun, saat käyttöösi todella laajan valikoiman otteluita, tarjontoja ja totta kai parhaat kertoimet. Muistathan kuitenkin aina pelata vastuullisesti. Pelaajiemme viihtyvyys ja hyvinvointi on meidän ykkösprioriteettimme. Vastuullinen pelaaminen -osiosta sivustollamme löydät vinkkejä ja työkaluja turvalliseen pelaamiseen.

Löydät kaikki tarjouksemme NetBet Sport -sivustoltamme ja Combi Boosti -tarjouksemme on ollut erittäin suosittu jalkapallon ystävien keskuudessa. Löydät lisätietoa tarjouksesta sivustoltamme.

 

 

Exit mobile version